NOVACAT A10 COLLECTOR

Maksimaalista joustavuutta ja kustannustehokkuutta karhonmuodostuksessa

Pöttingerin yhdistelmäniittokoneiden uusin sukupolvi, NOVACAT A10 –sarja, on saanut uuden jäsenen: NOVACAT A10 COLLECTORin. Sen kehittelyn lopputuloksessa yhdistyvät suurin mahdollinen kustannustehokkuus, luotettavuus ja pitkät huoltovälit. Tämän ansiosta NOVACAT A10 COLLECTOR vastaa myös sille asetettuihin odotuksiin käyttömukavuuden suhteen.

COLLECTOR-mattoperä: erittäin joustavat säädöt

Karhonmuodotuksen on maksimaalinen joustavuus ja muuntuvuus on taattu, koska mattokuljettimet voidaan säätää erikseen. Esimerkiksi pitämällä yhtä mattokuljetinta alhaalla ja toista ylhäällä on mahdollista muodostaa leveä karho keskelle, mikä mahdollistaa karhotuksen jopa niitettäessä pellon reunakierrosta. Integroidun matto-ohjaimen ansiosta esimerkiksi mattokuljettimien päällekytkennän unohtumisesta johtuvat niittokoneen tukkeumat voidaan välttää: varoitusääni kertoo, että mattokuljettimia ei ole kytketty päälle niiden ollessa työasennossa.

Mattoperän kuljettimet on asennettu suoraan niittoyksiköihin, mutta niissä ei ole omaa hydrauliikkajärjestelmää. Sen sijaan ne käyttävät traktorin omaa tehokasta hydrauliikkaa – tämä on kustannustehokas ratkaisu. Sitä paitsi tämä niittokone on huomattavasti kevyempi kuin tavanomaiset yhdistelmäniittokoneet, minkä ansiosta päästään parempaan kustannustehokkuuteen. Hydraulinen painonkevennysjärjestelmä vähentää koneen kulumista ja pidentää sen huoltoväliä. Lisäksi painonkevennysjärjestelmä vähentää rehun tuhkapitoisuutta ja pienentää polttoaineenkulutusta. Kaiken kaikkiaan painonkevennys näkyy parantuneena kustannustehokkuutena.

Lisävarusteena saatavaa lisäkiihdytystelaa korkeussuunnassa mekaanisesti säädettäessä voidaan säädellä karhonleveyttä ja aikaansaada kapeita ja tiiviitä karhoja jopa tilanteissa, joissa satotasot ovat korkeita. Tämä pidentää mattokuljettimen huoltoväliä ja optimoi sen tehokkuuden. Lisävarusteeksi on tarjolla myös karhotuspelti, jonka avulla karho voidaan siirtää niittokoneen toiselle puolelle. Tämä mahdollistaa tiiviiden karhojen muodostamisen vain niittokoneen toiselle puolelle.

NOVACAT A10:n kompakti säilytysleveys on myös COLLECTOR-mallin tavaramerkki - tämä on niittokoneen seisontatukien ansiota. NOVACAT A10 COLLECTOR vie vähän tilaa myös kuljetuksessa: kun kuljetuskorkeus on 4,0 m ja maavara 28 cm, korkeat siirtonopeudet ovat mahdollisia ja samalla koneen vahingoittuminen kuljetuksen aikana voidaan välttää.

Mukava käyttää

NOVACAT A10 COLLECTOR –malleissa on Select Control-ohjainpääte vakiovarusteena. Koko niittokoneyksikön käyttöön tarvitaan vain yksi kaksitoiminen hydrauliikkaliitäntä ja yksi yksitoiminen vapaapaluulla oleva liitäntä mattoperää varten. Niittoyksiköiden työleveyden säädöt ja mattoperän säädöt hoituvat kätevästi Select Control –ohjainpäätteen avulla. Kuljetusasentoon kääntö tapahtuu hydraulisesti ja painonkevennys säädetään käyttämällä sulkuventtiileitä. Mattoperän kuljettimet toimivat traktorin hydrauliikalla. Mattokuljettimien nopeutta säädellään mekaanisesti hydrauliventtiilin avulla.

Lisävarusteena saatava Power Control –ohjainpääte, josta löytyy automaattisia toimintoja sekä kuormantunnistus. Koska kaikkia toimintoja ohjataan ISOBUS-väylän avulla, niittokonetta voidaan säätää suoraan ohjainpäätteen avulla. Tiettyjen John Deere- ja Fendt-traktorimallien kanssa niittoleveyden säätö tapahtuu automaattisesti traktorin ohjaukselta tulevien signaalien perusteella. Mattoperän mattokuljettimien nopeuden elektroninen nopeudensäätöjärjestelmä on myös saatavilla. Järjestelmän avulla mattokuljettimien nopeutta voidaan lisätä mäkiajossa silloin, kun niitetään alamäkeen.

Molemmissa ohjainpäätteissä on sisäänrakennettu huoltovälin ilmaisin, mikä helpottaa huoltotoimien ajoittamista ja optimointia. Huoltomukavuutta lisää se, että kaikki rasvauskohteet on ryhmitetty yhteen paikkaan. Ensimmäinen rasvauksen huoltoväli on 25 käyttötunnin jälkeen ja tämän jälkeen huoltoväli on 50 käyttötuntia. Ensimmäinen vaihteiston öljynvaihto tarvitaan 50 käyttötunnin jälkeen, mutta tämän jälkeen se on tarpeen 250 käyttötunnin välein. Keskusvoitelujärjestelmä on saatavilla lisävarusteena.

Työleveyden säätö täydellistä niittolaatua tavoiteltaessa

NOVACAT A10 COLLECTOR -yhdistelmäniittokonetta voidaan käyttää perhosniittokoneena (etukoneena 3,0 m tai 3,5 m etuniittokone) ja se on poikkeuksellisen monikäyttöinen. Hydraulinen 400 millimetrin sivuttaissiirto kummalle puolelle hyvänsä mahdollistaa ihanteellisen limittäisajon ja täydellisen niittotuloksen. Lisävarusteena saatava automaattinen työleveyden säätö hyödyntää traktorin ohjauskulmasignaaleja ja säätää automaattisesti niittoyksiköiden limitystä kaarre- ja kulma-ajossa. Näin varmistetaan se, että niitto tapahtuu aina maksimileveydellä ilman niittotappioita. Automaattisen työleveyden säätöjärjestelmä edellyttää ISOBUS-väylää ja traktoria, esimerkiksi John Deere R-sarjan tai Vario Guide -varustettuja Fendt-malleja, joiden signaaliulostuloista saadaan oikeanlainen ohjauskulman signaali.

Lisävarusteena tarjolla oleva kallistuksesta riippuva sivuttaissiirtojärjestelmä tunnistaa niittoyksikön senhetkisen kallistuksen ja säätää niittoyksikköä hydraulisesti sivuttaissuunnassa niin, että niitto tapahtuu maksimileveydellä eikä niittämätöntä kasvustoa jää väliin. Samalla mattoperän mattokuljettimien nopeutta säädetään automaattisesti rinteen kallistuksesta ja sivuttaissiirron asennosta riippuen. Päisteissä käännyttäessä sivuttaissiirron säädöt käännetään päinvastaisiksi vasemmalta oikealle tai päinvastoin heti, kun muutos kallistuksessa havaitaan.

Suuri 37 – 55 cm:n maavara mahdollistaa nopeat käännökset päisteissä ilman, että rehuraaka-aine kontaminoituu esimerkiksi mukaan tulevasta maasta, koska karho pysyy ehjänä, kun sen yli ajetaan koneyhdistelmällä. Lisäksi uusi Y DRIVE –voimansiirto ja niittoyksikön kummallakin puolella oleva hydraulinen NONSTOP LIFT –törmäyksenestolaite ovat ainutlaatuisia.

Yhdistelmäniittokone on saatavilla seuraavina malleina: karhottimilla ilman murskainta, ED-terässormimurskaimella, EC-telamurskaimella ja ED COLLECTOR –mattoperällä. Hydraulinen niittopalkin painonkevennys on vakio-ominaisuutena kaikissa malleissa.

Y DRIVE – uuden sukupolven voimansiirtotekniikka

Ainutlaatuinen Y DRIVE -vaihteisto siirtää käyttövoiman traktorilta tulevalta akselilta poikittaisakseleille. Järjestelmän etuna on, että voimansiirrossa voidaan käyttää pidempiä perusnivelakseleita ja käyttökulmat jäävät pienemmiksi. Tavanomaisilla voimansiirtoakseleilla toteutettu takapotkuton voimansiirto on saatu mahdolliseksi sijoittamalla ylikuormakytkimet vaihdelaatikkoon ja optimoimalla vaihteiden suhteet. Niittoyksikön niittopalkkiin menevän laajakulmanivelen ansiosta vaihdelaatikon ja niittopalkin välinen voimansiirto on tasaista ja katkeamatonta.

Tuloksena on tasaista käyttövoimaa välittävä voimansiirto ja sen ansiosta parempi teho jopa raskaissa työskentelyolosuhteissa ja päisteajossa. Tämä pidentää myös koneen huoltoväliä olennaisesti.

NONSTOP LIFT – hydraulinen törmäyksenestolaite

NONSTOP LIFT on osa uutta innovatiivista teknologiaa, joka suojaa teräpalkkia esteeseen törmättäessä. Niittoyksikön molemmille puolille kiinnitetty törmäyksenestolaite estää niittopalkin osumisen esteisiin tehokkaasti. Palkki on kiinnitetty keskirunkoon kolmesta tukipisteestä pallonivelin ja siinä on hydraulinen esiasetettu vastapaine, mikä tekee rakenteesta ainutlaatuisen. Laukaisupaine näkyy painemittarissa selkeästi ja sitä voidaan helposti säätää. Kun laukaisu tapahtuu, niittopalkki kääntyy kolmionmuotoisen tukivarren varassa samanaikaisesti taakse ja ylös – tästä johtuen aikaansaadaan käytännössä kolmiulotteinen törmäyksenestojärjestelmä. Niittokone välttyy törmäämästä esteeseen, joten teräpalkkiin kohdistuvat vauriot voidaan estää suurillakin niittonopeuksilla.

Samankaltaiset ​​artikkelit

Newsletter

UUTISKIRJE

Tilaa itsellesi uutiskirje!

Rekisteröidy nyt

Login Yhteistyökumppanien portaali


Aloita etätuki

Me käytämme evästeitä ja jäljitysteknologioita


Käyttäjäystävällisyys on meille tärkeää, minkä takia kehitämme jatkuvasti nettisivuillamme tarjolla olevia tarjouksia ja online-palveluitamme. Haluamme näyttää sinulle sisältöjä ja mainoksia, joista olet kiinnostunut. Nettisivujen käytön jatkaminen tarkoittaa, että evästeitä käytetään. Evästeitä käytetään henkilökohtaisten Google-markkinointituotteiden tapaan vain, jos annat täyden suostumuksesi ("Hyväksyn kaikki"). Voit myös muokata asetuksia käyttämällä annettuja valintaruutuja.

Tietyt verkkoteknologiat ja evästeet auttavat meitä tekemään näistä nettisivuista helposti saavutettavia ja käyttäjäystävällisiä. Nämä kattavat olennaiset perustoiminnot, kuten sivuilla liikkumisen, selaimessa näytettävän näkymän ja suostumusten kysymisen. Nämä nettisivut eivät toimi ilman aiemmin mainittuja verkkoteknologioita ja evästeitä.

Evästeiden (cookies) käyttötarkoitus

Kesto

Hyväksy-cookie

Tallentaa tietoja riippumatta siitä, onko "Hyväksy evästeet" -banneri hyväksytty vai ei.

6 Kuukautta

Maa (taso) ja kieli (kieli)

Tallentaa käyttäjän valitseman maan ja kielen.

6 Kuukautta

Lisätietoja

Ponnistelemme jatkuvasti parantaaksemme nettisivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toiminnallisuutta. Tämän takia käytämme analysointitekniikoita (mukaan lukien evästeet), jotka tarkkailevat ja arvioivat anonyymisti sitä, mitä nettisivujemme sisältöjä käytetään ja kuinka usein niitä avataan.

Evästeiden (cookies) käyttötarkoitus

Kesto

Google Analytics

Analyysi nettisivujen käyttötavasta on käytössä (katso alta).

6 Kuukautta

Lisätietoja

Me käytämme useiden yhteistyökumppaneiden tarjoamia verkkoteknologioita (mukaan lukien evästeet) varmistaaksemme, että näytämme sinulle oleellista sisältöä nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa. Tämä tarkoittaa sitä, että näytettävä sisältö on mukautettua ja se riippuu tavasta, jolla käytät nettisivujamme.

Evästeiden (cookies) käyttötarkoitus

Kesto

YouTube

Nettisivuillamme on linkkejä YouTube-videoihin ja käytämme YouTuben tarjoamaa laajennettua tietojensuojausta. YouTube ei tallenna mitään tietoja käyttäjistä tälle nettisivulle, paitsi jos katselet videoita. Lisätietoja saat täältä: https://support.google.com/youtube/answer/171780?hl=dehttps://www.google.de/intl/de/policies/privacy/ Me emme voi hallita YouTuben evästeitä, mutta voit estää nämä evästeet oman selaimesi asetuksissa.

6 Kuukautta

Lisätietoja
Lisätietoja
Loading...