Käyttäjäkokemuksia: Mty Uuksunen, Pielavesi

Uuksusten motto: Nopeutta, tehokkuutta ja itävaltalaista laatua

Maatalousyhtymä Uuksunen tuottaa neljän osakkaan ja neljän työntekijän ammattitaidolla naudanlihaa Pielaveden Saarelassa. Lihakarjanavettaa laajennetaan parhaillaan ja loppuvuonna 2015 pääluku on tavoitteena nostaa reilulla parilla sadalla päällä noin 1500 lihanautaan. Kaikkineen tilalla on peltoa 440 ha, josta neljännes on vuokramaata. Tilan omaa peltoalaa on kasvatettu määrätietoisesti raivaamalla peltoa metsästä, koska lähialueelta peltoa ei juuri ole ollut tarjolla. Maalajeissa löytyy kaikkea hiekkamaista eloperäisiin. Yli puolet pelloista on salaojitettua.

 

Suomalaisittain isossa, pääosin maitorotuisista sonneista muodostuvassa lihakarjassa päästään yli 550 g/pv nettokasvuun karkearehuvaltaisella appeella, joka koostuu timotei-ruokonata-seoksiin pohjautuvasta nurmisäilörehusta, omasta tuoresäilötystä viljasta sekä kivennäisistä. Säilörehun teossa sujuvuus ja tehokkuus ovat keskeisiä tekijöitä. – Emme juuri tarvitse viettää aikaa koneita korjaten. Pöttingerin koneille riittää hyvä perushuolto, koska koneet ovat lujia ja laadukkaita. Ja silloin kun tarvetta ilmenee, tulevat varaosat yleensä puolessa vuorokaudessa kotipihaan asti. Tilamme sijainti huomioiden tämä ei ole mitenkään itsestäänselvyys, kiittelee tilan toiminnasta vastaava Tomi Uuksunen.

 

Säilörehun niitto hoidetaan Pöttinger Novacat V10 –perhosniittokoneella. Etukoneina palvelee jompi kumpi kahdesta Pöttinger Novacat 351 Alpha Motion -niittokoneesta, joista toinen on varustettu sormimurskaimella. Pienemmissä niittotöissä ja varakoneena on takakiinnitteinen Pöttinger Novacat 402. Itävaltalaisesta laadusta Uuksusten tilalla vakuututtiin jo 1980-luvulla, kun tilalle hankittiin ensimmäinen Pöttingerin noukinvaunu. Vaikka noukinvaunu joutui lujille AIV-happoa käytettäessä, tuntui ja näytti se vielä puolenkymmenen vuoden jälkeen uudenveroiselta. Hyvistä kokemuksista johtuen tilalla ei muun merkkisiä noukinvaunuja ole tämän jälkeen näkynyt.

- Tänä kesänä korjaamme säilörehua noin 380 hehtaarilta. Erittäin sateinen kesä on tuonut työhön omat vaikeutensa, mutta juuri näissä haastavissa olosuhteissa käyttämämme Pöttinger JUMBO 7210- ja TORRO 5700 -noukinvaunut ovat näyttäneet toimivuutensa vaikkapa meillä välillä urakoivaan ajosilppuriketjuun verrattuna, tuumaa Tomi Uuksunen. – Korjaamme kaksi satoa vuodessa, kolmaskin on joillakin lohkoilla tavoitteena. Molemmille vaunuille on paikkansa: JUMBO on tehopakkaus hyvin kantaville lohkoille ja eloperäisillä tai muuten heikommin kantavilla mailla TORRO on ehdoton kumppani.

 

Traktoreina tilalla on kymmenkunta nelivetoista Valtraa ja John Deereä. Kokoluokkaa löytyy sadasta noin 270 hevosvoimaan saakka. Tärkeimpinä koneina isäntäväki pitää navetan ruokintaketjua. Apevaunuina toimii kaksi Sekon vaunua, joissa lyhytsilppuinen rehu toimii hyvin. – JUMBO tekee optimaalista 30 – 35 mm pituista silppua. Se tiivistyy loistavasti ja säilöntätulos on siilossa tai aumassa varma.

 

Tulevaisuudessa MTY Uuksusen tilalla keskitytään lisäämään peltopinta-alaa sekä salaojittamaan lohkoja. Isäntäväen toiveissa olisi saada naudanlihasta hieman parempaa hintaa sekä kasvatettavaksi hyvinkasvaneita ternivasikoita. Tomi Uuksunen rentoutuu talvisin metsätöissä ja kesällä reissataan perheen kanssa. – Tontilta uskaltaa poistua hyvillä mielin, kun pitkäaikaisiin työntekijöihin voi luottaa, vakuuttaa Tomi Uuksunen.

 

 

 

 

Samankaltaiset ​​artikkelit

Newsletter

UUTISKIRJE

Tilaa itsellesi uutiskirje!

Rekisteröidy nyt

Login Yhteistyökumppanien portaali


Aloita etätuki

Me käytämme evästeitä ja jäljitysteknologioita


Käyttäjäystävällisyys on meille tärkeää, minkä takia kehitämme jatkuvasti nettisivuillamme tarjolla olevia tarjouksia ja online-palveluitamme. Haluamme näyttää sinulle sisältöjä ja mainoksia, joista olet kiinnostunut. Nettisivujen käytön jatkaminen tarkoittaa, että evästeitä käytetään. Evästeitä käytetään henkilökohtaisten Google-markkinointituotteiden tapaan vain, jos annat täyden suostumuksesi ("Hyväksyn kaikki"). Voit myös muokata asetuksia käyttämällä annettuja valintaruutuja.

Tietyt verkkoteknologiat ja evästeet auttavat meitä tekemään näistä nettisivuista helposti saavutettavia ja käyttäjäystävällisiä. Nämä kattavat olennaiset perustoiminnot, kuten sivuilla liikkumisen, selaimessa näytettävän näkymän ja suostumusten kysymisen. Nämä nettisivut eivät toimi ilman aiemmin mainittuja verkkoteknologioita ja evästeitä.

Evästeiden (cookies) käyttötarkoitus

Kesto

Hyväksy-cookie

Tallentaa tietoja riippumatta siitä, onko "Hyväksy evästeet" -banneri hyväksytty vai ei.

6 Kuukautta

Maa (taso) ja kieli (kieli)

Tallentaa käyttäjän valitseman maan ja kielen.

6 Kuukautta

Lisätietoja

Ponnistelemme jatkuvasti parantaaksemme nettisivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toiminnallisuutta. Tämän takia käytämme analysointitekniikoita (mukaan lukien evästeet), jotka tarkkailevat ja arvioivat anonyymisti sitä, mitä nettisivujemme sisältöjä käytetään ja kuinka usein niitä avataan.

Evästeiden (cookies) käyttötarkoitus

Kesto

Google Analytics

Analyysi nettisivujen käyttötavasta on käytössä (katso alta).

6 Kuukautta

Lisätietoja

Me käytämme useiden yhteistyökumppaneiden tarjoamia verkkoteknologioita (mukaan lukien evästeet) varmistaaksemme, että näytämme sinulle oleellista sisältöä nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa. Tämä tarkoittaa sitä, että näytettävä sisältö on mukautettua ja se riippuu tavasta, jolla käytät nettisivujamme.

Evästeiden (cookies) käyttötarkoitus

Kesto

YouTube

Nettisivuillamme on linkkejä YouTube-videoihin ja käytämme YouTuben tarjoamaa laajennettua tietojensuojausta. YouTube ei tallenna mitään tietoja käyttäjistä tälle nettisivulle, paitsi jos katselet videoita. Lisätietoja saat täältä: https://support.google.com/youtube/answer/171780?hl=dehttps://www.google.de/intl/de/policies/privacy/ Me emme voi hallita YouTuben evästeitä, mutta voit estää nämä evästeet oman selaimesi asetuksissa.

6 Kuukautta

Lisätietoja
Lisätietoja
Loading...