
PÖTTINGER on palkittu Innovation Winner 2022 -tunnustuksella
Maatalouskonevalmistaja on yksi Itävallan innovatiivisimmista yhtiöistä
Saksalainen IMWF-instituutti (Institute for Management and Business Research) on selvittänyt toukokuun 2021 ja huhtikuun 2022 välisenä aikana eurooppalaisten yritysten innovatiivisuutta. Itävaltalainen perheyritys PÖTTINGER palkittiin selvityksessä Innovation Winner 2022 -tunnustuksella. IMWF:n arviointi perustuu 317 000 lausuntoon ja useisiin tutkimusrahoitustietokantoihin, jotka kaikki vahvistavat Pöttingerin loistavat saavutukset.
PÖTTINGER kuuluu Itävallan 1650 suurimman yrityksen joukkoon. Yritys on tuonut markkinoille omalla alallaan merkittäviä innovaatioita ja siten sitä voidaan pitää alan uudistajana. Muu innovaatiovoittajien joukko pitää sisällään vaikuttavia yrityksiä: Voestalpine AG, Rosenbauer ja FACC.
Avoin uusille ideoille
PÖTTINGER:in tekemät mittavat investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat osoittautuneet kannattaviksi. Maatalouskonevalmistuksessa vahvat innovaatiot tunnistetaan ja tämä heijastuu väistämättä bisnekseen vauhdittaen sitä. Kasvun varmistaminen ja työpaikkojen luominen ovat kaiken tämän kulmakiviä. Nurmenkorjuuketjuun ja peltoviljelyyn tarkoitetut PÖTTINGER-koneet ovat vakuuttaneet viljelijät ja muut alalla toimivat maailmanlaajuisesti.
Noukinvaunumarkkinoilla PÖTTINGER on ollut kiistämätön markkinajohtaja jo useita vuosia. Laajan konevalikoiman lisäksi tarjolla on huikea määrä erilaisia teknisiä ominaisuuksia. Muista erinomaisista nurmenkorjuuketjun keksinnöistä voidaan mainita SENSOSAFE-tunnistusjärjestelmä, joka havaitsee villieläimet nurmikasvustosta. Se tunnistaa eläimet niiton aikana niin, että ne voidaan siirtää turvaan.
Peltoviljelyn koneista voidaan nostaa esille AEROSEM VT -kylvökoneet. Ne on kehitetty pitäen silmällä sitä, että maan rakenne ja kasvukunto säilyvät hyvinä samalla, kun kylvösiemenen sijoitustarkkuus on täydellistä.
Innovatiivisten koneiden ja digitaalisten ratkaisujen lisäksi PÖTTINGER on erikoistunut avoimeen innovaatiotoimintaan. Yritys järjestää hackathoneja, joihin kutsutaan luovien alojen ihmisiä eri yliopistoista ja kouluista. Näissä tapahtumissa kehitellään uusia ratkaisuja erityisiin haasteisiin ja rakennetaan prototyyppejä. PÖTTINGER kuuluu myös Pier4-verkostoon, joka on aloittaville yrityksille kehitetty alusta yritysten toiminnan ja projektien esittelyyn. Verkostojäsenyys on auttanut PÖTTINGER:iä lisäämään asiantuntemustaan uusien aiheiden parissa. Toisena merkittävänä kehitysprojektina voidaan pitää yhteistyötä Linzissä (Itävalta) sijaitsevan Johannes Keppler -yliopiston (JKU) kanssa. Sen LIT Open Innovation Centre -innovaatiokeskukseen on perustettu yhteinen työpiste, missä tieteen ja valmistavan teollisuuden vahvuudet pääsevät kietoutumaan yhteen.
Innovaatiotunnustuksella palkittu PÖTTINGER katsoo tulevaisuuteen luottavaisesti, koska menestys pohjautuu vahvasti uusille, kekseliäille tuotteille ja palveluille.