Tasainen kylvöjälki myös piensiemenkylvössä: öljykasvien kylvö
Pohjusta ensi kesän aikaiset puinnit syyskylvöillä
Syysrapsia viljellään jo lähes koko Euroopassa, myös meillä Suomessa. Öljykasvit, kuten rypsi ja rapsi, tarjoavat onnistuessaan vakaata tuottoa kohtalaisen pienillä tuotantopanoksilla ja syysmuotoisten lajikkeiden viljely tasaa työhuippuja sekä kylvö- että korjuuajankohtansa puolesta. Ei pidä unohtaa myöskään öljykasvien hyvää esikasviarvoa ja maanmuokkausvaikutusta.
Syysrapsin viljelytekniikka on hieman viljakasveja vaativampaa. Kylvöä edeltää tietenkin maan riittävä muokkaus, johon kuuluu aiemman kasvin korjuujätteiden multaus ja maan muokkaus riittävään syvyyteen. Tärkeimpänä päämääränä on se, että kylvökerros saadaan muokattua riittävän murustuneeksi, mutta ei liian hienojakoiseksi. Voimakkaat sateet saattavat nimittäin aiheuttaa öljykasvien itämistä haittaavaa kuorettumista liian hienoksi muokatuilla mailla, kun taas heikosti muokkautuneessa maassa öljykasvien itäminen on epätasaista. PÖTTINGER tarjoaa omalla kylvöteknologian arsenaalillaan optimaalisen ratkaisun kaikkiin kylvötarpeisiin tilatyypistä ja -koosta riippumatta, olipa kyseessä sitten mekaaninen, pneumaattinen tai suorakylvö.
Mekaaninen siemensyöttö (VITASEM)
Pienikokoiset siemenet, kuten rypsi ja rapsi, vaativat kylvötekniikalta enemmän. Mekaanisten VITASEM-kylvökoneiden Multi-kylvöjärjestelmä mahdollistaa monenlaiset kylvömäärät välillä 0,7 – 400 kg/ha. 3in1-järjestelmä sopii siis hyvin myös viljakasvien kylvöön, vaikka kylvömäärä olisi korkea. Siemensyöttölaitteessa on kaksi erillistä siemensyöttörullaa, joiden asentoa vaihtamalla kylvömäärää voidaan muuttaa viljankylvöstä piensiemenisten lajien kylvöön sekä tarkkuuskylvöön muutamassa minuutissa. Tämän innovatiivisen ratkaisun etuna on piensiemenkylvön parantunut tarkkuus ja käytettävän siementyypin vaihdon helpottuminen. Hyvinkin erilaisten kasvien sisällyttäminen viljelykiertoihin helpottuu merkittävästi, kun kaikkeen kylvöön voidaan käyttää yhtä ja samaa konetta.
Viljankylvö ja piensiemenisten kylvö
Piensiemenille käytetään erillistä syöttörullaa, joka on nopeasti vaihdettavissa. Kylvömäärän muutos sujuu käden käänteessä. Syöttörullien muotoilussa on pyritty siihen, etteivät siemenet vaurioidu - vain ehjä siemen voi itää! Piensiemenisten lajien, kuten rapsin, kylvömäärä on hyvin pieni viljoihin verrattuna. Tasainen kylvötulos saavutetaan tarkalla, hienouurteisella siemensyöttörullalla.
Pneumaattinen siemensyöttö (AEROSEM, TERRASEM)
PÖTTINGER AEROSEM- ja TERRASEM -kylvökoneiden IDS-jakolaite on ihanteellinen ratkaisu piensiemenisten lajien kylvöön. Tämä kylvötekniikka sopii erinomaisesti isoille tiloille ja urakointikäyttöön, koska IDS-jakolaitteessa esimerkiksi ajourien leveyksiä ja raidevälejä voidaan säätää erittäin monipuolisesti.
IDS (Intelligent Distribution System) toimii BUS-ohjatusti ja jokaista siemenulostuloa voidaan ohjata yksilöllisesti, joten ajourat tai kylvöleveys voidaan säätää täsmälleen tarpeiden mukaan. Traktorin POWER CONTROL- tai ISOBUS-hallintapääte auttavat käyttäjää tässä. AEROSEM-kylvökoneisiin on mahdollista saada myös SECTION CONTROL -ohjaus, jossa kylvöleveyttä voidaan ohjata 1 metrin levyisinä lohkoina.
Voit siis valita useista eri kylvötavoista:
- Rivivälin leveys
- Ajourien leveys
- Ajourien raideväli
- Kaksoisajourat
- Puolileveyskylvö, vasen tai oikea
IDS-jakolaite säätää kylvömäärää automaattisesti ajouria tehtäessä tai puolileveyskylvössä. Suljetuilta siemensyötöiltä yli jäävä siemen syötetään takaisin suppilon nousuputkeen. Tällä tavalla kylvömäärä pysyy vakiona kylvettävillä riveillä ja samalla syntyy noin 6 % säästö siemenmäärässä ja -kustannuksessa.
PÖTSEM
PÖTSEM:in avulla valitset oikeat asetukset nopeasti, joko internetissä toimivasta palvelusta tai PÖTSEM-sovelluksesta. Älypuhelimella tai tabletilla toimiva PÖTSEM löytää siemenerälle sopivan siemensyöttörullan helposti ja nopeasti. Sovellus löytyy sovelluskaupasta (iOS-käyttöjärjestelmille).
PÖTSEM-palveluun: https://www.poettinger.at/poetsem/#/
iOS-sovellus: https://itunes.apple.com/de/app/p%C3%B6tsem/id1434048370?mt=8
Hyvä kylvötulos ja tasainen itäminen
Huoltovapaat kiekko- ja kaksoiskiekkovantaat (DUAL DISC) takaavat siementen sijoittumisen juuri oikeaan kylvösyvyyteen kaikilla PÖTTINGER-kylvökoneilla. Keskitetty vannaspainotus helpottaa kylvösäätöjen tekemistä. Rapsilla ja rypsillä hyvä kasvuunlähtö riippuu paitsi kylvömuokkauksesta, myös lajikkeelle sopivasta kylvösyvyydestä ja tietenkin sääolosuhteista. Jälkimmäiseen viljelijä ei juuri voi vaikuttaa, mutta muokkauksen ja kylvön onnistuminen on kiinni taidosta ja teknologiasta. Kylvömuokkaus tulisi tehdä vain optimaalisissa olosuhteissa ja kylvöajankohta valitaan lajikkeen ja paikallisolojen mukaan.
Nykyaikaisilla vannasratkaisuilla vannaspaine ja kylvösyvyys pysyvät tarkasti vakioina, vaikka maalaji muuttuu tai ajonopeus vaihtelisi. PÖTTINGER on kehittänyt toimivat vannaspainotuksen ratkaisut sekä perusmallin kiekkovantaille että kaksoiskiekkovantaille. Kylvösyvyys pysyy tasaisena ja kylvörivi tiivistyy hyvin umpeen vantaan jälkeen myös leveillä kylvökonemalleilla: esimerkiksi 9-metrisen TERRASEM-kylvökoneen kylvösyvyys on tasainen koko vantaiston leveydeltä. Tämä takaa nopean ja tasaisen itämisen. PÖTTINGER-kaksoiskiekkovannaskoneiden (VITASEM ja AEROSEM ADD) vannaspainot ja kylvösyvyys säädetään keskitetysti – vaivatonta kylvöä.
TERRASEM-suorakylvökoneita on saatavana myös sijoituslannoittavina malleina – ravinnetehokkuus paranee ja lannoitus ja kylvö tulevat hoidettua yhdellä ajokerralla. Uudella FERTILIZER PRO -mallin lannoitevannas sijoittaa lannoitteen kylvörivien väliin. Siemensäiliö voidaan jakaa tarpeen mukaan siemenelle ja lannoitteelle.
Enemmän mukavia hetkiä kylvötöissä
PÖTTINGER on aina kehitellyt ratkaisuja, joilla työn saa sujumaan mukavammin. Esimerkiksi elektroniset hallintapäätteet optisine antureineen helpottavat tarkkailu- ja säätötyötä. Leveät ja tukevat täyttösillat ja portaat lisäävät työturvallisuutta täyttö- ja tyhjennystilanteissa. Kookkaiden siemensäiliöiden kannet on helppo avata ja suursäkkien tyhjennys säiliöihin sujuu näppärästi.
Lisävarustevalikoimasta löydät ratkaisut kaikkiin tarpeisiisi: saatavilla on muun muassa elektronisesti ohjattu kylvömäärän säätö, ajouramerkitsijät, etuladat ja harat, ISOBUS-hallinta ja paljon muuta. PÖTTINGER-kylvökoneilla onnistut varmasti myös piensiemenisten lajien, kuten öljykasvien kylvössä!