
150 vuotta menestystä Pöttingerin kanssa
Ikinuori katsoo tulevaisuuteen
Vuosi 2021 merkitsee suurta juhlavuotta Pöttingerille, itävaltalaiselle maatalouskoneita valmistavalle perheyritykselle: "Kunnioita eilistä - ole tulevaisuus" toimii otsikkona 150-vuotiselle menestystarinalle. Se toiminta, mikä alkoi pienessä konepajassa Grieskirchenissä Itävallassa, on kehittynyt vuosien saatossa kansainvälisesti menestyneeksi maatalouskonevalmistukseksi.
Vuonna 1871 kellot käännettiin kohti menestystä
Kaikki alkoi eräistä messuista: Franz Pöttinger oli taitava kelloseppä, joka kehitteli uusia innovaatioita ja katsoi pitkälle tulevaisuuteen jo 1800-luvun loppupuolella. Hän näki, että kellojen koneistoissa käytetty tarkkuus toimisi myös maatalouskoneissa ja helpottaisi viljelijöiden raskasta työtä. Ensimmäisenä syntyi nurmisilppuri. Tällä keksinnöllä Franz Pöttinger voitti hopeisen mitalin Linz Festival -tapahtumassa vuonna 1871. Tästä on nyt 150 vuotta, ja samana vuonna perustettiin kellosepän nimeä kantava yritys. PÖTTINGER on palvellut maatalousteknologian kehitystä tästä lähtien.
Nurmisilppurin lisäksi yritys alkoi valmistaa hedelmämyllyjä ja -puristimia, säilörehun ja kuivaheinän korjuukoneita, oksahakkureita sekä perunannostokoneita. 1950-luvulla yksi myydyimmistä koneista oli heinän, oljen, nurmirehun ja juurikkaannaattien korjuuseen kehitetty noukkija. Muutamia vuosia myöhemmin karhottimia edeltänyt ketjuharava mullisti rinnealueiden nurmitalouden. Se raivasi tietä "vihreän ketjun" koneille. Nurmiketjun koneiden kehittelyssä heinännoukkija edelsi varsinaisen noukinvaunun syntyä. Pöttinger on ollut markkinajohtaja noukinvaunumarkkinoilla heti alusta alkaen. Saksalaisen Bavarian Plough Factory -auratehtaan osto avasi ovet myös maanmuokkauskoneiden valmistukselle ja markkinoille vuonna 1975. Jyrsimet, sänkikultivaattorit ja kyntöaurat tulivat tuolloin mukaan tuotevalikoimaan. Kolmas menestyksen avainalue ja kilpailukenttä avautui kylvöteknologian alalla, kun yritys hankki itselleen Raben tehtaan Bernburgissa, Saksassa vuonna 2001.
Pöttingerin liput liehuvat kaikkialla maailmassa
Yritys osallistui aluksi konenäyttelyihin Itävallassa ja sen naapurimaissa Keski-Euroopassa, kunnes kansainvälinen myynti otti isomman harppauksen vuonna 1999 Ranskan myyntikonttorin avautuessa. Tämän jälkeen on perustettu 14 sivutoimipistettä Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Viimeisimpänä avattiin sivutoimipiste Puolaan vuonna 2020.
Kunnioita eilistä - ole tulevaisuus.
Pöttinger on aina kokenut olevansa lähellä viljelijöitä. Viimeaikaiset maailman tapahtumat ovat korostaneet entisestään sitä, miten tärkeitä laadukas elintarviketuotanto ja omavaraisuus ovat. "Me Pöttingerillä olemme työskennelleet asiakkaidemme menestyksen eteen jo yli 150 vuotta. Perheyrityksenä Pöttinger kantaa vastuunsa myös tulevista sukupolvista ja ympäristöstä ottaen nämä asiat vakavasti. On meidän velvollisuutemme kehittää maatalousteknologiaa sellaiseen suuntaan, joka mahdollistaa ja edistää maanviljelyn jatkumista myös tulevaisuudessa", muotoilee Pöttingerin johtoryhmän puheenjohtaja Gregor Dietachmayr, kun häneltä kysytään yrityksen tulevaisuuden strategiaa.