
150 vuotta PÖTTINGER-taivalta: Rohkeita ja lahjakkaita persoonia
Yritys, joka aloitti toimintansa pienenä pajana ja yksinkertaisella idealla vuonna 1871 Itävallan Grieskirchenissä, on nyt PÖTTINGER: maatalouskoneiden valmistaja, jolla on neljä tehdasta kolmessa eri maassa ja aktiivista liiketoimintaa kaikkialla maailmassa. Monet asiat ovat muuttuneet, mutta yksi on säilynyt aina samana: yrityksen arvot ja arvostus niitä ihmisiä kohtaan, joiden työlle yritys perustuu.
Hammasrattaasta neliapilaan
Sekä maailman poliittinen kartta että maatalous ovat muuttuneet valtavasti 150 vuoden aikana, ja sama on tapahtunut Pöttingerille. Yrityksen innokas perustaja, Franz Pöttinger, rakensi ensimmäiset maatalouskoneensa käsin muutaman työntekijänsä ja perheenjäsenensä avustuksella. Vuosisadan vaihtuessa vienti ulottui ainoastaan naapurimaakuntiin. Kun Franzin poika Alois Pöttinger otti yrityksen hoidettavakseen vuonna 1909, yrityksessä oli jo 10 työntekijää.
Yrityksen ensimmäinen logo koostui hammasrattaasta, tyylitellystä ohrantähkästä ja kirjaimista A ja P, jotka tulivat luonnollisesti Alois Pöttingerin nimikirjaimista. Onnea tuottava neliapila tuli yrityksen uudeksi logoksi vasta vuonna 1971. Tästä lähtien neliapilan ulkomuoto on kehittynyt ja logo muuttunut pariin otteeseen.




Yrityksen brändiin kuuluu se, että koneet on usein nimetty tarttuvilla tuotenimillä. PÖTTINGER on ottanut niitä erityisesti eläinmaailmasta: joukosta löytyy voimakas JUMBO (elefantti) ja energinen TORRO (härkä) sekä lyömätön LION (leijona) ja viekas FOX (kettu). 1980-luvulla kehitettiin erityisesti niittokonemallistoa ja tuotiin markkinoille uuden sukupolven niittokoneet nimellä CAT: tämä tapahtui samaan aikaan, kun samanniminen musikaali sai ensi-iltansa maailmalla. Pöttingerin maissisilppuri kulkee nimellä MEX, ja sana "mexen" (mexata) tarttui tästä saksankieleen niin vahvasti, että nykypäivän viljelijät käyttävät termiä yleisesti maissinkorjuusta puhuttaessa.
Myös yrityksen kolmannen sukupolven työskentelytapaan liittyi monenlaista rohkeutta ja tarvittavaa yrittäjähenkeä. Vuonna 1958 ylitettiin ensimmäisen kerran nykyistä miljoonaa vastaava raja liikevaihdossa. Tuon hetkinen kokonaisliikevaihto olisi nykyrahassa noin 1,4 miljoonaa euroa, mistä vain 7 prosenttia tuli viennistä.
Askel uuteen aikakauteen
Vuonna 1960 rakennettiin nykyisen Grieskirchenin päätehtaan ensimmäinen laajennusosa, ja se tarjosi noin 300 työntekijälle uudenaikaiset työskentelytilat. Jo tuolloin työntekijöille oli oma kanttiini. Vuonna 1970 PÖTTINGER työllisti jo yli 800 ihmistä, liikevaihto oli kirinyt 22,5 miljoonaan euroon ja siitä noin kolmasosa tuli viennistä.
Vuonna 1991 - keskellä erittäin vaikeaa taloustilannetta - Heinz ja Klaus Pöttinger siirtyivät yrityksen ruoriin edustaen perheyrityksen neljättä sukupolvea. Veljekset johtivat yritystä noin 25 vuotta ja puskivat kansainvälistymistä eteenpäin sekä loivat pohjaa yrityksen nykyiselle menestykselle. Kun Klaus ja Heinz Pöttinger vetäytyivät varsinaisesta johtotyöstä vuonna 2016, koottiin johtoryhmä ensimmäistä kertaa yrityksen sisäisestä johtajakunnasta.
Nykyään yritys työllistää noin 2 000 työntekijää 36 eri maassa, ja sen viimeisimmän tilikauden liikevaihto oli 405 miljoonaa euroa. Tästä viennin osuus oli lähes 90 prosenttia.
Kunnioita eilistä - ole tulevaisuus
Viimeisten 150 vuoden aikana yrittäjyys on ollut jatkuvasti uusien haasteiden edessä. Franz Pöttinger ja häntä seuranneet sukupolvet ovat etsineet uusia ratkaisuja kulloinkin käsillä olleisiin haasteisiin. Tämä työ on vaatinut runsaasti rohkeutta ja lahjakkuutta. Niinpä PÖTTINGER ei olekaan enää pelkästään mekaanista insinööritaitoa tarjoava yritys. Ennemminkin PÖTTINGER on korkean teknologian yritys, jonka valmistamat koneet ovat monipuolisia, mutta myös monimutkaisia rakenteeltaan. Erilaiset tiedonkäsittelyjärjestelmät tarjoavat koneiden käyttäjille uudenlaista käyttömukavuutta. "Aikamatkallamme vuodesta 1871 nykypäivään olemme kohdanneet toiminnassamme useita vuoria ja suvantokohtia, joista olemme aina päässeet eteenpäin menestyksellisesti, ajatuksen kanssa. Jatkamme tätä matkaa suurella motivaatiolla ja innokkuudella, jotta saamme pidettyä yrityksen menestyksen polulla", sanoo johtoryhmän puheenjohtaja Gregor Dietachmayr, tiivistäen yrityksen pitkän menestystarinan ja tulevaisuuden odotukset yhteen.
Perheyritys on kuosissaan kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja vaatimukset. Tämä on kaiken se teknisen ja yrittämiseen liittyvän kokemuksen ansiosta, mitä se on ehtinyt kerätä historiansa 150 vuoden aikana.